Arkisto Asukkaat / Residents

Arabianrannan asukkaat haluavat koirapuiston

Kirjoitettu helmikuu 4, 2008 klo 09:39, kirjoittanut Design-koirapuisto

Koirapuisto on ollut Arabianrannan asukkaiden haaveissa jo pitkään. Syksyllä 2007 kaupunginosayhdistys Artova teki asukaskyselyn, jonka yksi yleisimmistä toiveista oli koirapuisto.

Eipä taidettu silloin arvata, että vielä 4 vuotta myöhemminkin puistoa edelleen odotellaan.

GAMMELIN KOIRAT RY / MERJA PYHÄLÄ

 

Yhteyksiä Helsingin kaupungin Rakennusvirastoon

Kirjoitettu huhtikuu 7, 2010 klo 17:10, kirjoittanut Design-koirapuisto

Koiraryhmä lähti aktiivisesti selvittämään, mitä oli tapahtunut koira-aitausaloitteelle, joka oli tehty jo vuonna 2007. Sanna Hellström lähestyi sähköpostitse Rakennusviraston kaupungininsinööriä. Saimme vastauksen Rakennusviraston Katu- ja puisto-osaston toimistopäälliköltä. Lue lisää

Koiraryhmä ja Gammelin Koirat ry yhdistyvät

Kirjoitettu huhtikuu 17, 2010 klo 16:57, kirjoittanut Design-koirapuisto

Koiraryhmä pohti, ettei ole mitään järkeä perustaa kilpailevaa koira-aktiivien ryhmää, kun Gammelin Koirat ry oli jo pitkään toiminut Artova-alueella ja ajanut koira-aitausasiaa vuodesta 2007. Niinpä kävimme tutustumassa yhdistyksen ihmisiin heidän esitellessään yhdistyksen toimintaa Arabian kauppakeskuksessa. Päätimme yhdessä yhdistää voimamme ja ryhtyä viemään koira-aitausasiaa vahvasti eteenpäin.

GAMMELIN KOIRAT RY / MERJA PYHÄLÄ

 

Toinen tapaaminen

Kirjoitettu elokuu 17, 2010 klo 20:00, kirjoittanut kaupunkiviljely

Toisessa viljelijätapaamissa Kääntöpaikan Sotkussa oli myös Tuula Isohanni Aalto -yliopistosta mukana. Muuten osallistujia ei ollut tungokseksi asti. Tuula oli tosi innostunut ideasta ja esitellyt sen hyvällä menestyksellä TAIKissa ympäristötaiteen osastolla.

Tapaamisessa mietittiin mitä asioita viljelmältä haluttaisiin ja mietittiin vähän jatkosuunnitelmiakin. Syötävä Arabianranta hankkeena on täyttää kaikki WDC 2012 kriteerit, joten Airikka lupasi laatia WDC -hanke hakemuksen.

Suunnittelua ja tapaamisia

Kirjoitettu lokakuu 21, 2010 klo 21:52, kirjoittanut kaupunkiviljely

Airikka kävi kertomassa TAIKissa ympäristötaideopiskelijoille asukkaiden toiveista viljeltävän tilataideteoksen suhteen. Asukkaiden parissa tapaamisessa esiin tulleet toiveet olivat: erikokoisia viljelyalueita, paikka hengailuun, lukittava laatikko työkaluille, komposti ja että paikasta tulisi Arabianrannan monumentti. Lue lisää

Viljelijätapaaminen TAIKissa

Kirjoitettu maaliskuu 9, 2011 klo 16:52, kirjoittanut kaupunkiviljely

9.3.2011 Scott ja opiskelijat esittelivät tuleville viljelijöille mitä tontille olisikaan tulossa. Viljelijöiksi ilmoittautuneista 46 henkilöstä paikalla oli parisenkymmentä. Viljelylaareiksi oli ajateltu erikokoisia betonirenkaita, joita kaupunki oli luvannut antaa. Tontti suunniteltiin päällystettäväksi metsänpohjalla ja kuorikkeella, sinne tulisi hedelmäpuita, marjapensaita, pergola, tukkeja istuimiksi sekä lahjoituksena vaja puutarhatyökaluille.

Suunnitelman esittelyn jälkeen puhuttiin muista jo aiemminkin esiin tulleita asioita. Tulevien viljelijöiden pitäisi osallistua tontin rakentamiseen ja tontista huolehtimiseen muutenkin kuin oman viljelyn osalta. Yhtään rahaa ei ole ja pelkästään metsänpohja maksaa 4000 euroa, joten kaikkien toivottiin osallistuvan sponsoreiden hankintaan.

Tontti on kaavoitettu varsinaisesti Aalto yliopiston lisärakentamiseen, joten viljelypalsta tulee olemaan määräaikainen, joten viljelijöiden omia rahoja siihen ei kannattaisi kauheasti laittaa.

Huhtikuun tapahtumia ja raha-asioita

Kirjoitettu huhtikuu 25, 2011 klo 16:19, kirjoittanut kaupunkiviljely

Airikka siirtyi elämäntilanteensa takia sivuun hankkeen vetäjän tehtävistä ja pyysi minua jatkamaan.

Helsingin kaupunki maisemoi tontin kippaamalla montun pohjalle päälle kuutiokaupalla hiekkaa. Maisemointi valmistui 21.4.2012. Väkisin tuli mieleen, että miten jään ja lumen päälle laitettu hiekka pysyy paikallaan… Lue lisää

Toinen viljelijätapaaminen TAIKissa

Kirjoitettu toukokuu 18, 2011 klo 21:06, kirjoittanut kaupunkiviljely

Toisen 18.5.2011 TAIKissa pidetyn viljelijätapaamisen osanotto oli vähäinen.

Tapasin Scottiin tontilla jo edellisenä sunnuntainta, joten tiesinkin jo etukäteen mitä tuleman piti. Stara oli luvannut toimittaa alle kaksikymmentä betonirengasta, joten niistä ei millään riittäisi viljelylaatikoiksi kaikille halukkaille. Puutarhavajalahjoitus meni myös puihin. Metsänpohjaa ei myöskään puistoon saada, koska se olisi maksanut liikaa ja sitä olisi pitänyt kastella useamman kerran kesän aikana. Järjellä ajateltuna metsänpohja ei varmasti olisikaan kestänyt täysin varjottomalla tontilla. Lue lisää

Talkoohommia

Kirjoitettu toukokuu 26, 2011 klo 14:57, kirjoittanut kaupunkiviljely

Scott sai kaupungilta avuksi päiväksi pikkutraktorin ja kuskin, joka levitti kuorikkeen ja suurimman osan mullasta tontille. Aikataulut kuitenkin mättivät sen verran, että traktoria seuraava päivänä HSY:ltä tulikin vielä kuorma-autolastillinen multaa levitettäväksi tontille. Sitä sitten talkoovoimin kiikutettiin yksillä kottikärryillä pitkin tonttia. Ihan kivaa puuhaa toki, mutta aika työlästä ja hidasta. Mullattomat paikat olivat tietysti mahdollisimman kaukana multakasoista eikä käytössä ollut kunnollisia pistolapioita vaan lumilappareilla mentiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan puisto piti rakentaa viljelijöiden ja opiskelijoiden yhteisvoimin, mutta talkoissa ei TAIKilaisia juuri näkynyt.

 

 

Ideariihen tuotoksia ja potkua hankkeeseen

Kirjoitettu syyskuu 29, 2011 klo 20:00, kirjoittanut Design-koirapuisto

Artovan henki kutsui avoimeen ideointisessioon kaikkia WDC-hankkeesta kiinnostuneita alueen asukkaita ja toimijoita. Arvelimme, että lyhyen varoitusajan seurauksena Kääntöpaikalle saapui vain vajaa kourallinen porukkaa, mutta ideoita syntyi sitäkin runsaammin! Tarkasteluun otettiin Minun taloni Arabianranta- hanke sekä Design koirapuisto. Lue lisää