WDC-sessio 1

Kirjoitettu toukokuu 22, 2010 klo 20:17, kirjoittaja Design-koirapuisto

Artova järjesti Kääntöpaikalla avoimen Helsinki World Design Capital 2012 -työpajan, johon osallistui noin kymmenen alueen eri-ikäistä ja -oloista asukasta.

Asiallisesta ja rennosta tunnelmasta huolimatta olin hieman pettynyt siihen, miten ideointisessio pohjustettiin. Osasyynä tähän on, että olen pragmaattinen henkilö, joka lähtökohtaisesti odottaa ideoinnin osalta selkeitä tavoitteita ja reunaehtoja.

Onnekseni pari muutakin tuntui pohtivan, miten ihmeessä WDC on päättänyt suuressa viisaudessaan pyytää Helsingin eri asuinalueilla olevilta ihmisiltä konsepteja ilman viitekehyskuvausta, mitä he odottavat hyvältä idealta, ts. eikö WDC:llä ollut vielä tuolloin käsitystä sovellettavista WDC-ideoiden seulontakriteereistä?

Oli  miten oli, tällä mennään

Kuuma päivä houkutteli 2-4 henkilön ideointiryhmät ulos raittiiseen ilmaan nauttimaan auringon lämmöstä. Aikaa ideointiin annettiin noin 30 minuuttia, jonka aikana tavoitteena oli synnyttää ja kuvata mahdollisimman monta alustavaa konseptia.

Nappasin mukaani pinkan paperia ja paksun punaisen tussin. Työryhmämme päätti istahtaa alas Kääntöpaikan nurkalle ja vapauttaa ajatukset ottamalla varpailla tuntumaa kuumasta asfaltista.

Huomasimme melkein heti, että jokaisella meistä oli jokin idea valmiina, joten käytimme noin puolet ajasta niiden läpikäymiseen. Esitin itse ajatuksen Design-koirapuistosta, jolle ei tuntunut olevan vastustusta.

Piirsin jokaisesta esitetystä viidestä ideasta nopean visualisoinnin, jonka aikana pohdimme pikaisesti, miten idea perusteltaisiin, ts. mitkä ovat kunkin konseptin keskeisimmät hyödyt, ja mitkä olisivat todennäköisimmät konsepteja koskevat ydinkysymykset, joihin meiltä odotetaan näkemystä.

Sain tehtäväkseni esitellä lyhyesti ryhmämme ideat. Rehellisyyden nimissä; taisin poiketa puolueettomuusperiaatteestani lobatessani Design-koirapuistoa.

Kaiken kaikkiaan sessiosta jäi hyvä mieli. On aina mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä sekä jakaa ja jalostaa ideoita. Lähdin Kääntöpaikalta pirteän sininen WDC-rintamerkki rinnassa – odottaen innolla seuraavaa WDC-sessiota, jonka pitäisi toteutua samaisessa paikassa elokuussa.

GAMMELIN KOIRAT RY / TERO PAJUNEN